Introduktion
Matchstatistik
GBK - HauPa
2019 - GBK Damer - Naisten Ykkönen
Klo 13:00 Kokkola, Santahaka (tekonurmi)
28
Sep

GBK - HauPa 28.9.2019 3-0


Tärkeä peli GBK naisille, koska kamppailu sarjapaikasta jatkuu kauden loppuun saakka.

Tänään Santahaan tekonurmella klo 13 käynnistynyt peli oli ensimmäisen puoliajan osalta vielä aika tasaista vääntöä, toki HauPan maalipaikat jäivät vähiin, eikä tolppien välissä pelannut Emilia Tuomela joutunut hirveesti torjuntatöihin.. GBK:n maalikarkelot käynnisti todella vahvasti tänään esiintynyt Jada Sargeant 21 minuutilla yksilösuorituksen päätteeksi vastustajan boxissa ja pallo maaliin, tilanne 1-0. Paikkoja oli muitakin 2-3 maaliin. GBK:n hyökkäystä hieman muutettiin kun Sanna Ög (K) nostettiin keskikentältä hyökkääjäksi tähän otteluun. Lisäksi tänään ottelussa nähtiin hyviä otteita nuorelta 04-syntyneeltä Jenna Tunkkarilta joka pelasi ensimmäisen pelinsä naisten 1.divisioonassa. Puoliajalle tilanteessa 1-0.

Tauolla painotettiin hyökkäyksen rytmitystä ja rohkeeta murtautumista vastustajan linjassa. GBK ottaakin toisella puoliajalla pallonhallinnan ja hallitsee ottelua haluamallaan tavalla. Hyökkäystä myös vahvistettiin tuoreilla jaloilla kun Hilma Lehtola vaihdettiin 64 minuutilla sisään. Aika pian nähtinkin Hilman läpijuoksuja linjassa mutta tällä kertaa HauPan maalivahti estää toisen ja toinen laukaus painuu hieman ohi etutolpasta. Mutta 70 minuutilla läpijuoksuun vapautettu Sanna Ög ei erehdy vaan ohittaa maalivahdin ja laittaa pallon tyhjiin, tilanne 2-0. Vastustajan selkäranka alkoi pikkuhiljaa murenemaan. Vain 11 minuuttia tästä kun Sanna Ög näyttää laukaisutaitoaan n. 20m:stä sijoittaen pallon maalin takaosaan ohi maalivahdin, tilanne 3-0.GBK tekee lisää vaihtoja kun 83 minuutilla Erica Niemi tulee piikkiiin hyökkääjäksi ja taas saatiin uutta voimaa ja uhkaa vastustajan maaliln suuntaan. Maalipaikkoja GBK:n järjesti 6-7 maaliin ja se oli osoitus siitä voimakkaasta tahtotilasta voittaa tämä ottelu ja taistella sarjapaikasta naisten 1.divarissa. Ja vaikka ottelun aikana paine oli pääasiassa HauPan päädyssä, GBK:n puolustaminen oli tänään myös hyvin organisoitu ja varmistettu. Tämä voitto kuuluu koko joukkueelle !! Ottelun parhaana kotijoukkueesta palkittiin Jada Sargeant.

Ottelussa tänään: Emilia Tuomela mv, Rebecca Rasmus, Ida Backman, Taru Tiensuu, Senja Rintala, Emilia Nurkkala, Jada Sargeant, Jenna Tunkkari, Sanna Ög (K), Grace Ogunbajo, Lina Luokkala. Sofiia Wennström mv, Roosa Nyman, Karoliina Malviniemi, Mette Lassila, Erica Niemi, Janika Sillanpää ja Hilma Lehtola.

GBK:n naisten seuraava ottelu 12.10.2019 Vantaalla PK-35 vieraana. Sarjan päättävä kotiottelu on la 19.10.2019 klo 13:00 Kipparihallissa.
Terve tuloa !!



Ingen live-uppföljning



   

   

   

   
Statistik
3 - 0
(1 - 0)
70' Mål Ög Sanna

81' Mål Ög Sanna
Mera nyheter
Gamlakarleby Bollklubb
«  Oktober   »
Ti Ons To Fre
123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031
 
Anmälningar/Ilmoittautumiset
Kategorier